Ajankohtaista

BusinessRakentamo tiedottaa

Tiedotamme täällä BusinessRakentamon ajankohtaisista asioista.

Vuodenkierron perinnejuhlia Nuuksion sydämessä

Nuuksion Taika on saanut Opetus-ja Kulttuuriministeriön 2-vuotisen kulttuurimatkailu rahoituksen Vuodenkierto-hankkeeseen. Vanhan perinnetiedon pohjalta Vuodenkierto kehittää tapahtumia, joissa taiteen keinoin herätetään perinteet eloon ja tuodaan tähän aikaa. Vuodenkierto-hanke alkaa Kekrijuhlasta ja jatkuu Karhunvuoden ja Aurinkovuoden juhliin. Ensimmäisen vuoden juhlat toteutetaan Nuuksion Wäinölässä, toisena vuonna niitä viedään eri puolille Suomea. Vuodenkierron tapahtumien keskiössä on vastuullisuus, inklusiivisuus, osallistaminen, sekä ihmisen luontosuhde.

Paikallisuutta sekä kansainvälisyyttä

Nuuksion Taika on matkailualan perheyritys, joka tarjoaa Nuuksiossa ohjelmapalveluja, joiden näyttämönä toimii Väinämöisen kotikylän mukaan nimetty ja entisajan tapaan rakennettu Wäinölä sekä Nuuksion luonnonkauniit maisemat.

 

Hankeen vetäjänä toimii Nuuksion Taian matkailuyrittäjä Satu de Weerd ja suunnitteluryhmässä ovat mukana taiteilijat Gabriela Ariana, Magdalena Mölsä ja Ulla Hillebrandt. Heidän lisäkseen Vuodenkierron juhlissa esiintyy useita taiteilijoita ja hankkeen tärkeänä tavoitteena onkin taiteilijoiden työllistyminen. Vuodenkierto tekee yhteistyötä yhdistysten ja järjestöjen kanssa, jotta Vuodenkierron juhlista tulisi kaikkien Suomessa asuvien kansanjuhla. Suunnitteluryhmässä on mukana sekä Chilessä syntynyt että somalitaustainen taiteilija, jotka tuovat hankkeeseen mukaan kansainvälisyyttä.

 

Perinnejuhlien taianomainen vuosi

Kansanomainen vuodenkierto eli ajastaika sisältää perinnejuhlia, jolloin yhteisö jättää arjen työt taakseen ja kokoontuu yhteen tarinoimaan, musisoimaan ja syömään. Mikään perinne ei ole muuttumaton, vaan se sopeutuu hiljalleen muuttuviin aikoihin. Perinne on jatkuvaa ja kokonaisvaltaista, siihen sisältyy niin tavat ja uskomukset kuin soitto, laulu ja tanssi, kädentaidot ja ruoka, koko ihmisen elämänpiiri.

 

Vuodenkierto-hanke elvyttää kansanomaisia perinteitä, jotka ovat rytmittäneet esivanhempiemme elämää vielä muutama sukupolvi sitten. Näihin perinnejuhliin liittyy kiinteästi yhteisöllisyys ja luonnon kunnioittaminen.

 

Kekri aloittaa vuodenkierron

Kekri oli maatalousyhteisön tärkein juhla, johon entisajan vuodenkierto päättyi ja uusi vuosi alkoi. Vuodenkierron Kekriä juhlitaan sunnuntaina 31.10.klo 15-18 Nuuksion Wäinölässä. Perinteisen Kekrin teemat ovat juhlassa mukana tähän aikaan tuotuna, sadonkorjuun lisäksi puhutaan myös henkisestä sadonkorjuusta. Kekri-lähettiläs, tutkija Anna Rauhala, kertoo Kekrin taustasta, taiteilija Gabriela Ariana ohjaa Kekrin tunnelmaan ja kansanmuusikot Ulla Hillebrandt ja Olli Kari luovat Kekrin äänimaisemia perinnesoittimilla, laulattavat ja tanssittavat.

 

Kekri-menu on suunniteltu yhteistyössä Maa- ja Kotitalousnaisten kanssa. Perinteisesti Kekrinä on mässäilty lihalla, mutta Wäinölän Kekrissä ollaan tässä ajassa ja tarjotaan vastuullista kasvisruokaa. Talonpoikaiskulttuurisäätiön ja Maa- ja Kotitalousnaisten lisäksi Kekrin yhteistyö-kumppanina on Taivaannaula, jonka Vuodenkierto-kalenteria myydään Kekri-juhlassa.
Tutkija Anna Rauhala toteaa: “ Kekri merkitsee minulle jatkuvuutta menneen, nykyisen ja tulevan välillä sekä ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen kunnioittamista.”

Koko maailman Aurinkovuosi

Aurinkovuosi on maapallon yhden vuoden kestävä kiertoaika auringon  ympäri. Aurinkovuoteen kuuluvat talvi- ja kesäpäivänseisaukset sekä kevät- ja  syyspäiväntasaukset, jotka ovat kautta maailman olleet huomattavia taitekohtia.

Taiteilija Gabriela Ariana toteaa:

Esivanhempamme ymmärsivät että me ihmiset olemme riippuvaisia luonnosta,  Aurinkovuoden juhlat muistuttavat meitä tästä riippuvuus-suhteesta, niitä juhlimalla luodaan kestävämpää elämää ja yhteiskuntaa. Me ihmiset olemme osa luontoa ja aika ajoin on tärkeää palata luonnon rytmiin, johon Aurinkovuoden juhlat tarjoavat mahdollisuuden.

 

Pohjoisten kansojen Karhunvuosi

Muinaissuomalaisille karhu, metsän kuningas oli kunnioitettu ja palvottu eläin ja heidän elämänsä kulki karhunvuoden rytmissä. Karhunvuosi sisältää neljä juhlaa, jotka liittyvät karhun elämään. Tammikuussa talvennapa taittuu ja karhu kääntää kylkeään, huhtikuussa se herää talviuniltaan, keskikesällä juhlitaan karhun syntymäpäivää ja syyskuussa se menee talviunilleen.

Kansanmuusikko Ulla Hillebrandt toteaa:

Karhuun liittyy valtava määrä kansanperinnettä, jonka haluamme Karhunvuoden juhlien myötä tuoda tietoisuuteen. Meidän on aika tutustua omiin juuriimme, perinteisiin ja myytteihin, joista löytyy paljon ammennettavaa myös matkailualalle. Perinnetaitajat, kansanmuusikot ja -tanssijat tuovat värikkyyttä Vuodenkierron tapahtumiin ja osallistavat myös yleisöä. Näen meidät taiteilijat olennaisena osana kulttuurimatkailua.

 

Matkailualan ja taiteilijoiden yhteistyötä

Satu de Weerd Nuuksion Taika yrityksestä toteaa:

“ Nuuksion Taika-matkailuyritys on tehnyt vuosia yhteistyötä taiteilijoiden kanssa, joita pyysin mukaan tekemään kulttuurimatkailun hankehakemusta kevättalvella 2021. Vuodenkierto-hankkeen tavoitteena on suomalaisen kulttuuriperinnön vaaliminen sekä matkailu- ja kulttuuritoimijoiden yhteistyön lisääminen. Pilotoimme kaikki kahdeksan perinnejuhlaa meidän omassa paikassamme Nuuksion Wäinölässä ja luomme mallin taiteilijoiden ja matkailuyrittäjien yhteistyölle. Perinnejuhlien ohjelmat, mm. laulujen sanat ja tarjoilujen reseptit tulevat nettisivuillemme, mistä kuka vain voi ottaa mallia omaan juhlaansa ja tehdä yhteistyötä oman alueen taiteilijoiden kanssa.

Vuodenkierron juhlat ovat osa luonnon kiertokulkua, niissä on tärkeää ihmisen luontosuhteen vahvistaminen, luonnon kunnioittaminen ja vastuullisuus.

Vuodenkierron juhlat kuuluvat kaikille Suomessa asuville ja on tärkeää että tapahtumapaikat ovat esteettömiä, kuten Wäinölä. Perinnejuhlat ovat aina olleet yhdessäoloa ja yhteisöllisyys sekä osallistaminen ovat keskeinen osa Vuodenkiertoa.

 

Lisätietoa: Satu de Weerd, Nuuksion Taika 050-5050869 satu@nuuksiontaika.fi

vuodenkiertonuuksio@gmail.com

www.nuuksiontaika.fi/vuodenkierto

Instagram #vuodenkiertonuuksio ja Facebook Vuodenkierto

Liput ostettavissa verkkokaupassa https://nuuksiontaika.johku.com/fi_FI/vuodenkierto